tiistai 9. marraskuuta 2010

Kallioon hakattua hulluutta

Oulun kaupunginvaltuusto päätti eilen selvin luvuin (40-27) rakentaa Ouluun kallioparkin. Minä, Vasemmistoliiton ryhmän mukana, äänestin kallioparkkia vastaan. Eilisen 11-tuntisen valtuustopäivän jälkeen meinasi itku päästä kun pääsin kotiin, vaikka iltaan oli sisältynyt myös muutama erittäin hyvä päätös.

Meitä ”kallioparkki-kriitikoita” on kutsuttu mm. kehityksen jarrumiehiksi ja kaiken vastustajiksi. Mielestäni on hyvä, että joku yrittää painaa jarrua kun kaupunki on ajamassa täyttä vauhtia päin seinää. Onhan vuoristoradassakin jarrumies estämässä vaunun suistumisen raiteiltaan.


Tosiasia on, etten minä (eikä useimmat muutkaan) kallioparkin vastustajat vastusta keskustan kehittämistä. Tosiasia on myös, ettei keskustan kehittäminen vaadi riskialtista ja ylimitoitettua kallioparkkia. Minä haluan, että Oulun keskusta kehittyy ja laajenee. Toivon, että sinne tulee lisää toimintaa, ihmisiä ja rakennusoikeutta. Ne eivät kuitenkaan edellytä kallioparkkia.

Jotta autot saadaan pois keskustasta, täytyy pysäköinti ratkaista jotenkin. Kaupunki on myös velvollinen rakentamaan yli 200 velvoiteautopaikkaa keskustan kiinteistönomistajille. Lisäksi ratkaisun tekemisen hetki on nyt, jotta kaupunkikeskustan kehittäminen lähtisi tosissaan liikkeelle.

Pysäköinti olisi voitu ratkaista hajautetusti, ja rakentamalla kansiparkki Mannerheimin puiston alle, kuten keskustan kehittämissuunnitelman hajautetussa vaihtoehdossa ehdotettiin. Se oli vähemmän riskialtis ja realistisempi vaihtoehto kallioparkille. Myös hajautetussa mallissa voitaisiin keskustan autottomuutta ja uudisrakentamista kehittää aivan samoin kuin kallioparkissa.

Hajautetun mallin puolesta puhuvat kallioparkkia paljon pienemmät riskit, jotka toteutuessaan jäävät kaikki kaupungin kontolle. Riskejä liittyy mm. kiinteistön omistajien rahoitukseen, rakennuskustannusten paisumiseen, maaperän kestävyyteen, parkkiruutujen käyttöasteeseen ja rakennusten vaurioitumiseen. Hajautettu malli olisi mittasuhteiltaan realistisempi –kallioparkki taas hakkaa kiveen yksityisautoiluun perustuvan yhteiskuntamallin kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Ylimitoitettua maanalaista huoltoreitistöä ei hajautetussa mallissa tarvita. Huolto voidaan aivan hyvin hoitaa maanpäällisesti, kuten se tehdään paljon Oulua isommissakin kaupungeissa.


Valtuusto kuitenkin sanoi suuressa viisaudessaan sanansa kansalaismielipiteestä välittämättä. Yli 14 000 oululaista ja monet valtuutetut vaativat kansanäänestyksen järjestämistä asiasta. Valtuusto kuitenkin totesi kansan olevan liian tyhmä päättämään. Asiaa ei myöskään viety Uuden Oulun yhdistymishallituksen käsiteltäväksi, vaikka yhdistymissopimuksen mukaan sen tulisi valvoa kaikkien kuntien investointeja. Näin 2013 alkavan Uuden Oulun pienempien kuntien edustajilla ei ollut mahdollisuutta ottaa kantaa hankkeeseen, joka vaikuttaa kaupungin tulevaisuuteen kymmeniä ellei satoja vuosia tulevaisuuteen.

Valtuutettujen tuli perustaa päätöksensä epämääräiseen ja harhaanjohtavaan tausta-aineistoon. Ensinnäkin keskitetyn(kallioparkki) ja hajautetun pysäköintivaihtoehdon talouslukuja oli vertailu täysin hatusta vetäistyn kertoimen 1,4 perusteella. Kerroin nosti laskelmissa hajautetun mallin kuluja 40%. Virkamiehet myönsivät, ettei kertoimen käyttöön ole mitään kunnollisia perusteita, ja sitä voitaisiin aivan yhtä hyvin soveltaa hajautetun mallin laskelmissa. Valmistelun talousluvut ovat siis enemmän tai vähemmän mielivaltaisia, ja suosivat törkeästi kallioparkkia.

Päätöksenteon pohjaksi valmisteltu ns. tilastollinen analyysi oli kaiken huippu. Monisivuinen hieno nivaska, joka sisälsi kaikenlaisia prameita tilastollisia graafeja, perustui 17 ihmisen mielipidekyselyyn. En meinannut uskoa korviani kun asia selvisi. Päätöksenteon taustana esitettiin ”tilastollista analyysia” jonka muuttujia ei avattu lainkaan vihkosessa ja joka tarkemman selvittelyn perusteella selvisi pohjautuvan 17 keskustan kehittämisen työryhmän jäsenen mielipiteisiin. Työryhmän jäsenistä suuri osa oli lisäksi avoimesti sitoutunut keskitettyyn malliin. Kaupunginjohtajan mukaan kyse oli ”laadukkaasta tilastollisesta analyysistä”. Lisäksi sijoittamalla selvityksissä huolto maan alle myös hajautetussa vaihtoehdossa saatiin sen kustannuksia kohotettua merkittävästi. Myös riskianalyysi oli puutteellista.


On totta, etteivät kallioparkin kaikki kustannukset tule kaupungin maksettavaksi vaan kiinteistöjen omistajat maksavat osan kustannuksista. Kaupunki on myös saanut noin 5 miljoonaa velvoiteautopaikkojen rakentamiseen. On kuitenkin epävarmaa, kuinka laajasti kiinteistöjen omistajat lähtevät mukaan rahoittamiseen. Kaupunki myös kattaa kaikki lisäkulut ja riskit. Jo nyt kaupunki on budjetoinut ensimmäisen vaiheen rakentamiseen 19 miljoonaa euroa. Parkkiluolaston ylläpitokulut lankeavat myös kaupungille, jos parkkihalli ei saavuta laskelmissa ennakoitua valtaisaa suosiota.

No kuka kallioparkista hyötyy? Keskustan isot kiinteistönomistajat, kärkijoukossaan Arina. Sekä laiskat autoilijat, jotka eivät kaupunginjohtajan mukaan jaksa kävellä Mannerheimin puiston kansiparkilta keskustaan. No kuka kärsii? Pienyrittäjät, joiden tilavuokria kallioparkki nostaa. Autottomat ihmiset eivät kallioparkkia myöskään kaipaa. Kaupunkilaiset maksavat kustannukset verorahoistaan. Oulu ei ole köyhä eikä kipeä kun on kallioparkista kyse!

Kun jonnekin päin kumartaa, niin samalla tulee pyllistäneeksi toisaalle. Oulu päätti kumartaa laiskoille yksityisautoilijoille perustuvaan tulevaisuuskuvaan ja suurten kauppaliikkeiden toivomuksille. Samalla kaupunki pyllistää joukkoliikenteeseen panostamiselle ja järkevään pysäköintiin perustuvalle kehittämiselle. Oulu näyttää keskisormea maailmanmuutokselle, joka vie pois yksityisautoilusta.


Toivon todellakin, että Kallioparkki rakentuessaan onnistuu, eikä siitä koidu kaupungille lisäkuluja ja harmaita hiuksia. Toivon todellakin, ettei sen rakentaminen poissulje joukkoliikenteeseen satsaamista. Toivon erityisesti, etten joudu sanomaan ”mitä minä sanoin.” Jos hanke onnistuu hyvin, olen valmis syömään sanani ja myöntämään virheeni. Oikeastaan toivon, oululaisten takia, että joudun niin tekemään.

7 kommenttia:

  1. Jari-Pekka "Jarru" Kanniainen9. marraskuuta 2010 klo 9.26

    Erinommaista tekstiä! Kallioparkin rakentaminen ja sokea yksityisautoilun huuman liehassa kulkeminen tuo epäilemättä mukanaan joukkoliikenteen kehittämisen unohtamisen. Missä ovat Oulun innovatiiviset ja uudet, erilaiset ratkaisut ajan haasteisiin? Oulun seudun "autofundamentalistien" kapeakatseisuus hävettää. Toivottavasti geologian ja arkeologian alojen asiantuntijat ja virastot vaikeuttavat rakennustöitä parhaansa mukaan ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Hanna! Loistava teksti, ja täyttä asiaa! Tässä taas nähdään, kuinka päätöksenteko harvoin perustuu järkeen vaan ideologiseen höttöön ja tunteeseen.

    VastaaPoista
  3. Näinhän se juuri menee kuten Hanna kirjoittaa. Analyyttista ja fiksua tekstiä kaiken kaikkiaan.

    Jään tulevaisuudessa odottamaan esimerkiksi Koskilinjoille suunnattavaa tukea, jotta bussilippujen hintoja saataisiin laskettua. Mutta toiveeksi jää nykymeiningillä, koska enemmistölle yksityisautoilu näyttää olevan kaikki kaikessa.

    Mutta kaiken muuttaa voi tulevaisuus :)

    VastaaPoista
  4. Onko tätä 17 ihmisen mielipidekyselyä nähtävissä jossain?

    VastaaPoista
  5. http://www.ouka.fi/tekninen/kaupunkikeskusta/Keskustan_kehittamistyo/8.%20Pysakointimallien%20vaikutusten%20tilastollinen%20arvio,%2030.8.2010.pdf

    VastaaPoista
  6. Haha :DD Ei jumallauta millasta settiä kehataan mainostaa tilastollisena tutkimuksena. Korkeintaan kyselyksi voi sanoa. Tekkeepä mieli lähtä vaikuttamaan ainaku tällasta lukkee tai ajattelee.

    VastaaPoista
  7. Vaikka eri mieltä kanssasi olenkin, niin varsin asiallisesti aiheesta kyllä kirjoitit.

    Etenkin iso kiitos tuosta viimeisestä kappaleesta. Voin itse luvata samoin, että mikäli hanke osoittautuu sudeksi minä tunnustan olleeni pahasti väärässä.

    VastaaPoista