Lukukausimaksut murentavat hyvinvointiyhteiskunnan perustan

Silminnäkijä-dokumentti ”Yliopistot kerjuulla” on kuumentanut keskustelun lukukausimaksuista. Laitankin uuden lusikan soppaan ja jatkan omalta osaltani pohdintaa korkeakoulutuksen maksullisuudesta.

Lukukausimaksujen käyttöönottoa on perusteltu muun muassa yliopistorahoituksen varmistamisella, opintojen nopeuttamisella ja moraalisilla syillä. Kuten jo edellisestä blogitekstistäni käy ilmi, vastustan korkeakoulujen lukukausimaksuja monista syistä. Nyt pureudun lähinnä siihen, mitä yhteyksiä lukukausimaksuilla on verotukseen ja hyvinvointiyhteiskunta-ajatteluun.

Maksuton korkeakoulutus perustuu siihen ajatukseen, että yksilöt ja erilaiset yhteisöt ja yritykset maksavat valtiolle siitä, että se rahoittaa korkeakouluopetuksen ja tutkimuksenteon muiden hyvinvointivaltion perusrakenteiden ohella. Veroja maksetaan kunkin maksukyvyn mukaan progressiivisesti. (Tai ainakin tulisi maksaa, nykyään valitettavasti esimerkiksi pääomavero on matala tasavero.)

Kuka tahansa kyvykäs yhteiskunnan jäsen hyötyy maksuttomasta koulutuksesta maksukyvystä riippumatta. Jos yhteiskunnan jäsen hyötyy saamastaan koulutuksesta, hän maksaa sen yhteiskunnalle takaisin progressiivisen verotuksen kautta, maksukykynsä mukaan. Näin kaikki hakuprosessin läpäisseet saavat korkeakoulutuksen ja maksavat siitä takaisin yhteiskunnalle, jos he hyötyvät siitä taloudellisesti. Mielestäni hyvin reilu ja tasapuolinen systeemi.

Yritykset taas maksavat yritysveroaan ja saavat siitä vastapalveluksena mm. koulutettua työvoimaa, tieteellistä tutkimusta ja yhteiskunnan tarjoamaa infrastruktuuria. Näin yritykset siis saavat veroilleen yhteiskunnalta paljonkin vastinetta, ei vähiten korkeakoulutuksen ja tieteellisen tutkimuksen kautta.

Tätä yhteiskunnan jäsenten ja valtion välistä toimintaa kutsutaan joskus sosiaaliseksi sopimukseksi. Ideaalitilanteessa tämä sopimus toimii seuraavalla tavalla: Yhteiskunnan jäsenet maksavat veroja ja hyötyvät maksamistaan veroista. Valtio käyttää rahansa yhteiskunnan kokonaiseduksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Rahojen käytöstä päätetään demokraattisella prosessilla. Yhteiskunnan jäsenet hyötyvät keskimäärin enemmän maksamistaan veroista kuin he hyötyisivät vastaavasta summasta suoraan itse kaikki palvelut ostaessaan. Eli sosiaalisen sopimuksen tuloksena 1+1=3, ja yhteiskunnallinen lisäarvo kasvaa.

Lukukausimaksut nakertavat ylläkuvailtua sosiaalista sopimusta. Kun opiskelijat joutuvat maksamaan lukukausimaksuja saamastaan koulutuksesta, häviää heiltä halu maksaa yhteiskunnalle progressiivista veroa tuloistaan, kun he eivät koe saaneensa yhteiskunnalta vastinetta eivätkä koe olevansa yhteiskunnalle mitään velkaa. Maksukykyiset ostavat itselleen haluamansa koulutuksen ja ja haluavat kerätä saamansa hyödyn täysimittaisesti itselleen veroja makselematta. Köyhemmät kansalaiset taas eivät kouluttaudu korkeasti vaikka heillä olisi siihen kykyä. Sosiaalisen nousun väylät sulkeutuvat ja luokkayhteiskunta alkaa hiljalleen palata maahamme.

Yksityisen rahan tuleminen yliopistoihin voi myös pahimmassa tapauksessa murentaa yhteiskunnan sosiaalista sopimusta. Yritykset voivat kasvavissa määrin hankkia haluamaansa täsmätutkimusta rahoittamalla yliopistoja. Yksityisen rahan ei pitäisi vaikuttaa yliopistoissa tehtävään tutkimukseen, mutta vaikutus tehtävään tutkimukseen ja annettavaan opetukseen on jo myönnetty yliopistohallintoja myöten. Näin yritykset voivat ”tilata” haluamaansa tutkimusta ja opetusta. Kun yritykset voivat suoraan shoppailla palveluja yliopistoilta, vähenee niiltä kannustin maksaa yritysveroja. Toisaalta tämä on yrityksille halpa keino tilata täsmätutkimusta, yksityisissä tutkimuslaitoksissa kun vastaava tutkimus tulisi monta kertaa kalliimmaksi.

Yhteiskunnan kokonaisetu hämärtyy, jos tehtävä tutkimus ja annettava opetus määräytyy yksittäisten yritysten lyhyen aikavälin eduntavoittelun mukaan. Tasapainoinen ja moniarvoinen yhteiskuntakehitys häiriintyy, jos esimerkiksi yhteiskunnalliset ja humanistiset alat ajetaan alas. Niitä eivät yritykset halunne rahoittaa. Myös perustutkimuksen resurssit hupenevat, jos yksityinen raha saa vallan määritellä yliopistojen agendan, sillä yritykset ovat pikaisten, helposti kaupallistettavien sovellusten perässä. Sellaisia ei kuitenkaan synny ilman pitkäjännitteistä ja vapaata perustutkimusta.

Lukukausimaksut ja yksityinen yliopistorahoitus sisältävät siis suuria uhkia koko yhteiskuntakehitykselle ja murentavat koko hyvinvointiyhteiskunnan perusajatusta, kun halu ja kannustin maksaa progressiivista veroa katoaa. Mielestäni niistä ei voikaan puhua muusta yhteiskuntakehityksestä irrallisina asioina. Lukukausimaksut ja vaatimukset veronalennuksista ja tasaveroihin siirtymisestä ovat saman ideologian kaksi eri puolta. Kykypuolueen ja EK:n ajaman raa'an oikeistolaisen ”jokainen pärjätköön omillaan” -ideologian kääntöpuolet.

Jos lukukausimaksut otetaan käyttöön Suomen korkeakouluissa, voimme lakata teeskentelemästä, että Suomi olisi enää hyvinvointiyhteiskunta, jossa jokaisella on samanlaiset mahdollisuudet pärjätä.

Kiitti vitusti Lauri Lajunen

Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen esittää Ylen Silminnäkijä-ohjelmassa opiskelijoille ”pientä”, esimerkiksi tuhannen euron lukukausimaksua. Lajusen mukaan lukukausimaksulla ei olisi varsinaisesti suurta vaikutusta yliopistojen rahoitukseen, mutta sillä olisi opintoja nopeuttava vaikutus.

Lajunen taitaa elää ”pienine lukukausimaksuineen” jossain tyystin toisessa universumissa kuin tavallinen opiskelija, jolle tuhat euroa ei ole tosiaankaan taskuraha vaan vastaa opiskelijan kahden kuukauden tuloja.

Lauri voisi suhteuttaa ehdotuksensa omiin tuloihinsa (arvioin hänen kuukausituloikseen 10 000€, luultavasti ne ovat todellisuudessa korkeammat), jolloin hän saattaisi saada vihiä ehdotuksensa todellisesta mittakaavasta. Laurin lukukausimaksuksi muodostuisi tällöin 20 000€. Aika korkea summa siitä, mitä Oulun yliopistolla on opiskelijoille tarjota. Kuten kämppikseni osuvasti sanoi: ”Mistä ihmeestä me ees maksettais? Siitä, että joku korjaa sun kirjatentin? Eihän meillä ole edes juuri mitään kursseja!”

Jokainen älyllinen ihminen ymmärtää, että lukukausimaksut hidastaisivat opintoja, eivätkä suinkaan nopeuttaisi, kuten Elinkeinoelämän keskusliitto ja sen juoksupoika Lajunen ajattelevat. Väännän tämän nyt rautalangasta. Maksaakseen lukukausimaksun tekisivät opiskelijat enemmän töitä, sillä kaikilla meillä ei ole Pappaa joka betaalaa.

Töitä tehtäisiin opintojen ohessa ja pidettäisiin välivuosia työssä käyden poissaolevana rahan keräämiseksi. Ja opintoajat venyisivät. Lainaa eivät opiskelijat halua ottaa, sillä nykymaailmassa ei ole enää automaattista taetta siitä, että korkeakoulutus takaa hyvän työpaikan. Lukukausimaksu johtaisi myös korkeampaan keskeyttämisprosenttiin, kun rahapulassa olevat opiskelijat jättäytyisivät työttömiksi tai pakenisivat työelämään ennen valmistumistaan.

Ajattelun taustalla on ilmeisesti myös ajatus, ettei vapaa-aika ja elämästä nauttiminen kuulu nuorille ja opiskelijoille, vaan heidän on opiskeltava ja tehtävä töitä vuorokauden ja vuoden ympäri.

Jos Suomen yliopistoissa olisi lukukausimaksut, minä en luultavasti opiskelisi yliopistossa. Olen vähävaraisesta perheestä ja tieto lukukausimaksuista olisi jo varhaisessa vaiheessa johtanut luultavasti siihen, ettei minua olisi kannustettu kouluttautumaan. Lukukausimaksut (pienetkin) tukkivat sosiaalisen nousun väyliä.

Lajunen ja kumppanit uneksivat selvästi paluusta luokkayhteiskuntaan, jossa köyhät tietävät paikkansa eivätkä pyri rikkaiden kakaroiden haitoiksi yliopistoihin. Todellisuudessa Suomen kokoisella perifeerisellä maalla ei ole juuri muita rikkauksia, kuin sen ihmiset. Meillä ei ole varaa jättää ketään lahjakasta kouluttamatta.

Lukukausimaksuilla (kuten kaikille muillakin maksuilla) on vahva taipumus nousta. Olisi typeryyttä uskoa, että lukukausimaksu jäisi tuhanteen euroon. Siihen tulisi varmasti täsmälliset indeksikorotukset, vaikka niitä ei opintorahaan olekaan luvassa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa ollaan nostamassa lukukausimaksuja kolminkertaisiksi, 9000:teen puntaan.

Ehdotuksen taustalla lienee halu ja pyrkimys tarkoituksellisesti palauttaa Suomi luokkayhteiskunnaksi. Toisena motiivina saattanee olla halua turvata opiskelijoiden takaama halpa ja järjestäytymätön työvoima työmarkkinoille. Kolmantena tekijänä lienee vain puhdas tyhmyys ja yhteiskunnallisen ajattelun näköalattomuus.

Että ei kait tässä voi muuta todeta, kuin että kiitti vitusti Lauri Lajunen.


Lajusen kommentit löytyvät Ylen Silminnäkijädokumentista, jossa myös minä esiinnyn. Silminnäkijä tulee uusintana torstaina 18.11. ja on katsottavissa Yle Areenassa http://areena.yle.fi/video/1447472

Valtion tuottavuusohjelma on täysi susi

Potkujen antamiselle on löytynyt suomen kielessä muutama uusi lähisana. Kaikki tuntevat YT-neuvottelut, jonka sanomisen jälkeen tiedetään irtisanomisten alkavan.

Toinen tutuksi käynyt ilmaus potkuja annettaessa on valtionhallinnon tuottavuusohjelma, joka on osoittautunut vain ja ainoastaan henkilöstön vähennysohjelmaksi. Sen kokonaistarkoituksena on vähentää valtiolta 10 000 työpaikkaa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus (jota tuottavuusohjelma on myös runnellut) on antanut ohjelmalle antipalkinnon siitä, että se ei liity millään tavalla tuottavuuteen.

Kaiken huipuksi tuottavuusohjelma on osoittautunut todella kalliiksi saneeraussysteemiksi, koska sen myötä valtiolle kuuluvia tehtäviä on jouduttu tekemään ulkoistetusti, kuten eduskunnan tarkastusvaliokunta on juuri todennut. Lakisääteisistä palveluista kun ei ole vielä keksitty tapaa luikerrella eroon. Vuonna 2003 kehitetty tuottavuusohjelma on siis osoittautumassa sudeksi lampaan vaatteissa.

Aiemmin julkinen sektori tuotti palvelut pitkäjänteisesti ja tasalaatuisesti. Tuottavuusohjelman myötä tilalle tullut yksityinen yritys painaa nyt hinnan mahdollisimman alas ja pyrkii kirjoittamaan siitä mahdollisimman suuren laskun. Mahdollisimman suuri voittomarginaali on aina saatava aikaiseksi. Lisäksi ulkoistamisten myötä vastuusuhteet karkaavat kauemmaksi, eikä ulkopuolinen palveluntuottaja välttämättä sitoudu toimimaan pitkäjänteisesti ja vastuullisesti.
Tuottavuusohjelmalla saadaan aikaiseksi lähinnä vahinkoa ja se on huonontanut tuottavuutta. Sen suunnitelleiden virkamiesten papereissa on varmasti luotu mielikuva säästöistä, jotka kuitenkin katoavat oikeaan maailmaan siirryttäessä.

Mitä oikeita säästöjä aiotaan saada aikaiseksi heikontamalla esimerkiksi vankeinhoitolaitosta tai pistämällä työsuojelutarkastajia kilometritehtaalle? Tulokset ovat jo nyt osoittautuneet päinvastaisiksi. Koko ohjelma on osoittautunut juosten kustuksi, jos asian suoraan sanoo.

Tuottavuusohjelman tarkoituksena on hoitaa vanhat työtehtäviä entistä pienemmällä työntekijämäärällä. Mutta koska olemme vain ihmisiä, on tämä ajattelu johtanut siihen, että jäljelle jääneet työntekijät eivät ole ehtineet tekemään kaikkia heille määrättyjä tehtäviä. Sähköposteja jää lukematta, asiakkaita tapaamatta ja niin edelleen. Samalla fiksut työntekijät päättävät jättää valtiotyönantajan ja näin aivopääoma karkaa kauas pois.

Tuottavuusohjelma pitäisi siis jäädyttää välittömästi. Järkevämpää olisi palata ajassa taaksepäin, palkata lisää väkeä hoitamaan valtion toimintoja omana työnä ja haudata tuottavuusohjelma historian hämäriin esimerkkinä harvinaislaatuisesta typeryydestä.

Kallioon hakattua hulluutta

Oulun kaupunginvaltuusto päätti eilen selvin luvuin (40-27) rakentaa Ouluun kallioparkin. Minä, Vasemmistoliiton ryhmän mukana, äänestin kallioparkkia vastaan. Eilisen 11-tuntisen valtuustopäivän jälkeen meinasi itku päästä kun pääsin kotiin, vaikka iltaan oli sisältynyt myös muutama erittäin hyvä päätös.

Meitä ”kallioparkki-kriitikoita” on kutsuttu mm. kehityksen jarrumiehiksi ja kaiken vastustajiksi. Mielestäni on hyvä, että joku yrittää painaa jarrua kun kaupunki on ajamassa täyttä vauhtia päin seinää. Onhan vuoristoradassakin jarrumies estämässä vaunun suistumisen raiteiltaan.


Tosiasia on, etten minä (eikä useimmat muutkaan) kallioparkin vastustajat vastusta keskustan kehittämistä. Tosiasia on myös, ettei keskustan kehittäminen vaadi riskialtista ja ylimitoitettua kallioparkkia. Minä haluan, että Oulun keskusta kehittyy ja laajenee. Toivon, että sinne tulee lisää toimintaa, ihmisiä ja rakennusoikeutta. Ne eivät kuitenkaan edellytä kallioparkkia.

Jotta autot saadaan pois keskustasta, täytyy pysäköinti ratkaista jotenkin. Kaupunki on myös velvollinen rakentamaan yli 200 velvoiteautopaikkaa keskustan kiinteistönomistajille. Lisäksi ratkaisun tekemisen hetki on nyt, jotta kaupunkikeskustan kehittäminen lähtisi tosissaan liikkeelle.

Pysäköinti olisi voitu ratkaista hajautetusti, ja rakentamalla kansiparkki Mannerheimin puiston alle, kuten keskustan kehittämissuunnitelman hajautetussa vaihtoehdossa ehdotettiin. Se oli vähemmän riskialtis ja realistisempi vaihtoehto kallioparkille. Myös hajautetussa mallissa voitaisiin keskustan autottomuutta ja uudisrakentamista kehittää aivan samoin kuin kallioparkissa.

Hajautetun mallin puolesta puhuvat kallioparkkia paljon pienemmät riskit, jotka toteutuessaan jäävät kaikki kaupungin kontolle. Riskejä liittyy mm. kiinteistön omistajien rahoitukseen, rakennuskustannusten paisumiseen, maaperän kestävyyteen, parkkiruutujen käyttöasteeseen ja rakennusten vaurioitumiseen. Hajautettu malli olisi mittasuhteiltaan realistisempi –kallioparkki taas hakkaa kiveen yksityisautoiluun perustuvan yhteiskuntamallin kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Ylimitoitettua maanalaista huoltoreitistöä ei hajautetussa mallissa tarvita. Huolto voidaan aivan hyvin hoitaa maanpäällisesti, kuten se tehdään paljon Oulua isommissakin kaupungeissa.


Valtuusto kuitenkin sanoi suuressa viisaudessaan sanansa kansalaismielipiteestä välittämättä. Yli 14 000 oululaista ja monet valtuutetut vaativat kansanäänestyksen järjestämistä asiasta. Valtuusto kuitenkin totesi kansan olevan liian tyhmä päättämään. Asiaa ei myöskään viety Uuden Oulun yhdistymishallituksen käsiteltäväksi, vaikka yhdistymissopimuksen mukaan sen tulisi valvoa kaikkien kuntien investointeja. Näin 2013 alkavan Uuden Oulun pienempien kuntien edustajilla ei ollut mahdollisuutta ottaa kantaa hankkeeseen, joka vaikuttaa kaupungin tulevaisuuteen kymmeniä ellei satoja vuosia tulevaisuuteen.

Valtuutettujen tuli perustaa päätöksensä epämääräiseen ja harhaanjohtavaan tausta-aineistoon. Ensinnäkin keskitetyn(kallioparkki) ja hajautetun pysäköintivaihtoehdon talouslukuja oli vertailu täysin hatusta vetäistyn kertoimen 1,4 perusteella. Kerroin nosti laskelmissa hajautetun mallin kuluja 40%. Virkamiehet myönsivät, ettei kertoimen käyttöön ole mitään kunnollisia perusteita, ja sitä voitaisiin aivan yhtä hyvin soveltaa hajautetun mallin laskelmissa. Valmistelun talousluvut ovat siis enemmän tai vähemmän mielivaltaisia, ja suosivat törkeästi kallioparkkia.

Päätöksenteon pohjaksi valmisteltu ns. tilastollinen analyysi oli kaiken huippu. Monisivuinen hieno nivaska, joka sisälsi kaikenlaisia prameita tilastollisia graafeja, perustui 17 ihmisen mielipidekyselyyn. En meinannut uskoa korviani kun asia selvisi. Päätöksenteon taustana esitettiin ”tilastollista analyysia” jonka muuttujia ei avattu lainkaan vihkosessa ja joka tarkemman selvittelyn perusteella selvisi pohjautuvan 17 keskustan kehittämisen työryhmän jäsenen mielipiteisiin. Työryhmän jäsenistä suuri osa oli lisäksi avoimesti sitoutunut keskitettyyn malliin. Kaupunginjohtajan mukaan kyse oli ”laadukkaasta tilastollisesta analyysistä”. Lisäksi sijoittamalla selvityksissä huolto maan alle myös hajautetussa vaihtoehdossa saatiin sen kustannuksia kohotettua merkittävästi. Myös riskianalyysi oli puutteellista.


On totta, etteivät kallioparkin kaikki kustannukset tule kaupungin maksettavaksi vaan kiinteistöjen omistajat maksavat osan kustannuksista. Kaupunki on myös saanut noin 5 miljoonaa velvoiteautopaikkojen rakentamiseen. On kuitenkin epävarmaa, kuinka laajasti kiinteistöjen omistajat lähtevät mukaan rahoittamiseen. Kaupunki myös kattaa kaikki lisäkulut ja riskit. Jo nyt kaupunki on budjetoinut ensimmäisen vaiheen rakentamiseen 19 miljoonaa euroa. Parkkiluolaston ylläpitokulut lankeavat myös kaupungille, jos parkkihalli ei saavuta laskelmissa ennakoitua valtaisaa suosiota.

No kuka kallioparkista hyötyy? Keskustan isot kiinteistönomistajat, kärkijoukossaan Arina. Sekä laiskat autoilijat, jotka eivät kaupunginjohtajan mukaan jaksa kävellä Mannerheimin puiston kansiparkilta keskustaan. No kuka kärsii? Pienyrittäjät, joiden tilavuokria kallioparkki nostaa. Autottomat ihmiset eivät kallioparkkia myöskään kaipaa. Kaupunkilaiset maksavat kustannukset verorahoistaan. Oulu ei ole köyhä eikä kipeä kun on kallioparkista kyse!

Kun jonnekin päin kumartaa, niin samalla tulee pyllistäneeksi toisaalle. Oulu päätti kumartaa laiskoille yksityisautoilijoille perustuvaan tulevaisuuskuvaan ja suurten kauppaliikkeiden toivomuksille. Samalla kaupunki pyllistää joukkoliikenteeseen panostamiselle ja järkevään pysäköintiin perustuvalle kehittämiselle. Oulu näyttää keskisormea maailmanmuutokselle, joka vie pois yksityisautoilusta.


Toivon todellakin, että Kallioparkki rakentuessaan onnistuu, eikä siitä koidu kaupungille lisäkuluja ja harmaita hiuksia. Toivon todellakin, ettei sen rakentaminen poissulje joukkoliikenteeseen satsaamista. Toivon erityisesti, etten joudu sanomaan ”mitä minä sanoin.” Jos hanke onnistuu hyvin, olen valmis syömään sanani ja myöntämään virheeni. Oikeastaan toivon, oululaisten takia, että joudun niin tekemään.

Sivarit töihin!

Tekemäni valtuustoaloite 11.10.2010:

Siviilipalvelus on perustuslain takaama vaihtoehto varusmiespalvelukselle. Sen voi suorittaa asevelvollinen henkilö, jonka eettinen tai uskonnollinen vakaumus estää varusmiespalveluksen suorittamisen. Sen pituus on 362 vuorokautta ja se koostuu noin kuukauden kestävästä koulutusjaksosta sekä noin 11 kuukauden mittaisesta työpalvelusta. Yleensä työpalvelu suoritetaan valtion tai kunnan laitoksessa tai järjestöissä. Työpalveluspaikaksi ei kelpaa voittoa tavoitteleva yritys. Kunnat ovat merkittäviä siviilipalvelusmiesten työllistäjiä.

Siviilipalvelusmiehet hakevat paikkansa omatoimisesti. Oulussa on pulaa palveluspaikoista. Paikan löytämättömyys on usein syynä palveluksen keskeyttämiseen. Palveluksensa keskeyttäneet ovat erityisen herkkä ryhmä syrjäytymään. Palveluspaikan odottaminen voi myös viivästyttää opintojen aloittamista. Oulun kaupungin eri hallintokunnat on tähän saakka työllistäneet vuositasolla yhteensä vain alle 10 siviilipalvelusmiestä, vaikka varovaistenkin arvioiden mukaan Oulussa on vuositasolla useita kymmeniä siviilipalvelusta suorittavia nuoria.

Valtuustokyselyn vastauksen perusteella esteenä työpalveluspaikkojen tarjoamiseen ovat muun muassa työtehtävien vaatima ammatillinen osaaminen, työhön perehdyttämisen työläys, tiedon puute ja kustannustekijät.

Oulun kaupungin tulisi tuntea vastuunsa siviilipalvelusmiesten työllistäjänä ja lisätä työllistämistä nykytasosta. Työllistämisen lisääminen hyödyttäisi sekä kaupunkia että siviilipalvelusmiehiä. Siviilipalvelusmiehet ovat kaupungille halpaa ja verrattain pitkäaikaista työvoimaa. Työllistäminen antaa siviilipalvelusmiehille tärkeää työkokemusta ja paikan nopea löytyminen ehkäisee esimerkiksi opintojen viivästymistä. Kaupungin eri hallintokunnissa on runsaasti tehtäviä, joihin sivareita voidaan työllistää. Tälläisiä ovat esimerkiksi tehtävät, jotka eivät vaadi varsinaista ammatillista koulutusta, avustavat tehtävät ja tehtävät, jotka vastaavat sivarin harrastuneisuutta/koulutusta. Sivareita käytetään esimerkiksi Helsingin sosiaalitoimessa mekaanisessa etuisuuslaskennassa, jolloin sosiaalityöntekijät voivat keskittyä varsinaiseen työhönsä. Näin voittajina ovat sekä kaupunki ja kaupunkilaiset että työllistettävät sivarit.

Käytännössä asia voidaan hoitaa siten, että keskushallinto toimii siviilipalvelusmiesten työllistäjänä ja sivarit sijoitetaan työtehtäviinsä hallintokuntiin. Rekrytointiprosessiin tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta tehtäviin saadaan soveltuvia palveluksensuorittajia.

Esitämmekin, että kaupunki kartoittaa mahdolliset palveluspaikat ja tarjoaa nykyistä enemmän työpalveluspaikkoja ja keskushallinto ohjeistaa hallintokuntia siviilipalvelusmiesten työllistämismahdollisuuksista sekä huolehtii siitä, että siviilipalvelumiehen ottamiseen liittyvät hallinnolliset velvoitteet hoidetaan keskitetysti tai ohjeistetaan selkeästi.

Keskusta kehittyy, mutta mihin suuntaan?

Oulu-lehdessä 2.10. julkaistu tekstini:

Oulun keskustan kehittäminen vaikuttaa ikuisuusprojektilta. Kallioparkki kaatui vuosi sitten omaan mahdottomuuteensa ja Rotuaarin pallokin saa jäädä. Pientä muutosta on tapahtunut toki koko ajan, mutta isommat suuntaviivat ja tulevaisuuden tavoitteet ovat jo pidemmän aikaa olleet hukassa.

Tänä syksynä keskustan kehittäminen tulee taas ajankohtaiseksi. Valtuusto linjaa tulevaisuuden kehityksen suunnan, päättäen samalla paljon keskustelua herättävistä pysäköintiratkaisuista. Niiden puiminen on kuitenkin viime vuosien keskusteluissa saanut liian suuren painoarvon. Keskustan kehittäminen tarkoittaa muutakin kuin parkkiruutujen sijoittamisen pohdintaa.

Oulun keskustaa on kehitettävä ihmisten ehdoilla ympäristön vaatimukset huomioiden. Jos ihmiset eivät viihdy keskustassa eivät kaupatkaan menesty. Kaupungin keskustassa pitää voida viihtyä myös vaikka ei ostakaan mitään. Viihtyvyyden kannalta olennaista ovat riittävät puistoalueet. Erityisesti Hupisaarten ja Hietasaaren isot puistomaiset keitaat kaupungin keskellä on myös tulevaisuudessa säilytettävä. Yhdessä pienempien keskustan puistojen kanssa ne luovat ihmisten hyvinvoinnille olennaisia henkireikiä kaupunkitohinan keskelle. Myös kulttuuri on keskustan viihtyvyyden kannalta olennaista. Oulu voisi ottaa mallia monista muista kaupungeista ja tuoda kulttuuria suoraan katukuvaan. Esimerkiksi Tampereella on runoja katukivetyksessä ja Helsingissä ulkoilmataidenäyttelyitä.

Keskustaa pitää ehdottomasti laajentaa, sillä Uusi Oulu ansaitsee kokonsa mukaisen kaupunkikeskustan. Luonnollinen laajennussuunta on Hallituskatua pitkin kohti Raksilaa. Myöskään keskustaa lähellä olevien kaupunginosien: Heinäpään, Tuiran ja Karjasillan, kaupunkimaista kehittämistä ei sovi unohtaa. Ydinkeskustassa rakennustilaa voi hankkia taloja korottamalla ja joissain paikoin täydennysrakentamisella. On erittäin tärkeää, että vanhaa rakennuskantaa säilytetään kaupungin moni-ilmeisyyden ja historiallisuuden kunnioittamiseksi. Oulu on jo valmiiksi surullisen kuuluisa vanhojen kiinteistöjen tuhoamisvimmastaan.

Keskustan kasvojenkohotuksessa on huomioitava tietysti myös liikenneratkaisut. Tulevaisuuden Oulua pitää kehittää ensisijaisesti joukko- ja kevyenliikenteen ehdoilla. Joukkoliikenne on tulevaisuuden liikkumismuoto jo ilmastonmuutoksen asettamien reunaehtojen vuoksi. Joukkoliikenne on nostattava kaavoitus- ja budjettiratkaisuissa etusijalle. Naurettavan kalliit bussilippujen hinnat on kyettävä painamaan alas. Kevytliikenne on sekä turvallista, terveellistä että ympäristöystävällistä, ja Oulun on pidettävä ratkaisuillaan kiinni maineestaan loistavana pyöräilykaupunkina. Keskusta-alueelle on esimerkiksi sijoitettava lisää pyöräparkkeja.

Henkilöautopysäköinti on ratkaistava hajautetulla mallilla. Uudelleen esiin kaiveltu keskitetty malli on riskialtis ja vanhanaikaiseen kaupunkikuvaan perustuva ratkaisu. Luultavasti 20 vuoden kuluttua on yksityisautoilu vähentynyt radikaalisti sen ilmastovaikutusten takia, ja Oululla olisi silloin käsissään turha maanalainen pysäköintiluolasto. Hajautettua mallia voidaan rakentaa hiljalleen, yksi pysäköintitila kerrallaan vastaamaan todelliseen tarpeeseen. Eihän kaikkia muniakaan tule vanhan sanonnan mukaan laittaa samaan koriin, ja tämä sama pätee pysäköintiratkaisuihin ja riskien hallintaan. Huoltoliikenne voidaan hoitaa Oulussa maanpäällisenä, kuten se hoidetaan suuremmissakin kaupungeissa.

Degrowth rantautuu Suomeen

Olin eilen Degrowth Finlandin järjestämässä kasvutaloutta kyseenalaistavassa seminaarissa. Paikalla oli todella mielenkiintoisia kansainvälisiä puhujia ja satoja kuulijoita. Vaikuttaa siltä, että Suomessakin aletaan pikkuhiljaa herätä keskustelemaan talouskasvuimperatiivin asemasta ja mahdollisuuksista luoda vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.

Verkoston sivustolla on katsottavissa eiliset pääpuheenvuorot.

http://www.degrowthfinland.fi/

Tv-lupamaksu on perseestä

Suomessa maksetaan pian telkkarin katselusta yhä enemmän Ylen hallintoneuvoston päätettyä muutama viikko sitten korottaa tv-maksua 14 eurolla. Ensi vuonna television katselusta peritään 245 euron vuosimaksu. Suomesta tulee tv-katsojille keskivertoa kalliimpi maa Euroopassa. Esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa tv-luvasta peritään 191 euroa ja Isossa-Britanniassa vastaava summa on 148 euroa. Herää väistämättä kysymys, että miten ihmeessä opiskelijoiden odotetaan maksavan tv-lupa, joka on suuruudeltaan lähes kuukauden opintotuen kokoinen. Vai ajatellaanko kenties, ettei television kaltainen ylellisyys kuulu opiskelijan elämään?

Ihmisten into maksaa aina vain kallistuva tv-maksu on vähentynyt koko 2000-luvun. Samaan aikaan Ylen yllä leijuu uusien irtisanomisten uhka taloudellisen tilanteen kurjistuessa TV-maksun korotuksista huolimatta. Myös kaavailut pilkkomisesta luovat mustia pilviä Yleisradion tulevaisuudelle.

Selvää on, että Yle ei kykene tuottamaan kunnollisia palveluita ilman varmaa rahoitusta. Yleisradion puolueeton ja epäkaupallinen tiedonvälitys, monipuolinen kulttuurintuotanto sekä alueellinen ja vähemmistöt huomioonottava palvelu on vaarassa rahoituspohjan horjuessa.

Vasta kaatunut ja opiskelijoita paljon puhututtanut mediamaksu olisi sekin ollut ongelmallinen tapa hoitaa Ylen rahoitus. Kaikki olisivat joutuneet maksamaan tämän tasaveronomaisen maksun -tuloista, talouden koosta ja television omistamattomuudesta riippumatta. Jo nyt perittävä tv-maksu on tasaveronomainen kuluerä, jonka kohtelee pienituloisia epäoikeudenmukaisesti. Pakollinen mediamaksu olisi vielä pahentanut tilannetta.

Tv-luvalle ja mediamaksulle on kuitenkin olemassa vaihtoehto. Yleisradiolle voidaan luoda rahoitusmalli, joka takaa toiminnan pysyvyyden ja riippumattomuuden ottaen samalla huomioon kansalaisten maksukyvyn. Yleisradion rahoitus voidaan kerryttää rahastoon, jonka varat kerättäisiin pysyvällä verotuloihin kohdistuvalla korvamerkityllä osuudella. Tällä järjestelyllä olisi huomattavia etuja verrattuna tv- ja mediamaksuun sekä eduskunnasta riippuvaiseen suoraan vuosittaiseen budjettirahoitukseen.

Yleisradiolle korvamerkitystä verotulosta kartutettavan rahaston etuina ovat Yleisradion riippumattomuus suorasta budjettirahoituksesta ja kestävän rahoituksen turvaaminen ilman epäsosiaalista tasamaksua. Kyseessä on yksinkertainen menettely, jossa tietty prosenttiosuus valtion kaikista verotuloista ohjataan valtion radio- ja televisiorahastoon. Näin voidaan varmistaa Ylen rahoitus, luoda tarvittavaa vakautta ja varmistaa tiedonvälityksen vapaus ja riippumattomuus. Menettely edellyttää kuitenkin vähäisiä veronkorotuksia, esimerkiksi pääomaverotukseen tai korkeimpiin tuloveroluokkiin.

Yleisradion rahoitus on kriisissä, eikä porvarihallitus kyennyt tarjoamaan tähän vaihtoehtoa vaan sysäsi asian vaalien jälkeiselle ajalle epäoikeudenmukaisten mediamaksukaavailuiden synnytettyä kansalaisissa aiheellisen kritiikkimyrskyn. Malli Yle-rahastosta on toimiva ja yksiselitteinen ratkaisu Yleisradion rahoitusongelmiin.

Ydinkiimaa

Suomessa eletään kiihkeää uutta kuherruskuukautta ydinvoiman kanssa. Suomi ja ydinvoimateollisuus ovat kuin uudelleenrakastunut keski-ikäinen pariskunta. Kuherruskuukauttaan viettävä vanha pari suunnittelee kahden uuden jälkeläisen hankkimista, vaikka kolmannen pullan, Olkiluoto kolmosen, valmistuminen on yhä yliajalla. Kuka tietää milloin tämä yhä kalliimmaksi ja epävarmemmaksi osoittautuva ydinvoimakuopus on valmis. Suomi ottaa myös hihkuen vastaan uraanikaivokset. Suunnitelmana on kai brändätä tällä hetkellä puhtaalla luonnolla profiloitunut Lappi uudelleen ydinparatiisina. Myös koskiensuojelulakia ollaan tässä samassa kiimaisessa rytäkässä repimässä auki ja mahdollistamassa jo moneen kertaan haudatut Kollajan ja Vuotoksen rakentamisen. Hyvästi neitseellinen Lapin luonto, Suomen energiateollisuus on raiskuureissulla.

Ydinvoimassa on monta periaatteellista ja käytännöllistä ongelmaa, jotka nuoripari on kuitenkin päättänyt autuaasti lakaista maton alle. Mitä tehdä hehkuville jätteille? Poissa silmistä, poissa mielestä. Olkiluotoon kaivetaan par'aikaa Onkaloa, johon jätteet aiotaan loppusijoittaa 100 000 vuoden ajaksi. Saksasta on kuulunut uutisia, että siellä tynnyrit ovat jo alkaneet vuotaa. O-ouuu... Niidenhän pitäisi kestää satojatuhansia vuosia... Mitäs siitä, että nykymuotoinen sivilisaatio on melko varmasti romahtanut ja uudelleen kehittynyt jo moneen kertaan jätteiden yhä ollessa tappavan vaarallisia. (Vertailuna todettakoon, että nykyihminen on lajina noin 100 000 vuotta vanha ja ensimmäinen kaupunki rakennettiin 9000 vuotta sitten.) Miten selitämme tuleville ihmisille (jotka eivät varmasti ymmärrä nykykieltämme) sen, että älkää koskeko niihin jätteisiin! Onkalo vaikuttaa varmasti eksoottiselta aarreluolalta.. Uraanikin saattaa loppua jo muutamassa kymmenessä vuodessa, millähän sitten syötämme ydinlaitoksiamme.. Uraanikaivoksiin liittyy myös vakavasti otettavia terveys- ja ympäristöriskejä. Ydinonnettomuuden vaarakin on tietysti aina olemassa, varsinkin kun reaktoreita rakennetaan mahdollisimman halvalla ja nopeasti valvonta laiminlyöden. (Hyvänä esimerkkinä Olkiluoto 3. työmaan epäselvyydet.) Mitäs pienistä pääasia on, että energia on halpaa ja ydinvoimateollisuus nettoaa!

Olemme siis valmiita uhraamaan tulevaisuutemme, terveytemme ja ympäristömme tämän hetken talouskasvun ja halvan energian turvaamiseksi. On absurdia, että jätämme ikuisesti hehkuvaa jätettä, jotta pystymme tyydyttämään tämän hetkisen halvan energian tarpeen ja energiateollisuuden voitontavoittelun. Teemme ihmiskunnan historiassa jotain ihan uutta: jätämme jälkeemme jotain, joka on vaarallista käytännössä ikuisesti. Aikaisemmat ihmiskunnan sekoilut ovat rajoittuneet seurauksiltaan lähinnä vain silloiseen ajanhetkeen, mutta meidän perseilymme menee ihan uudelle tasolle -sadantuhannen vuoden päähän!

No onko meillä vaihtoehtoja? Kyllä on. Eikä se vaadi edes Vuotoksen ja Kollajan rakentamista tai turpeen polttoa. Mutta se vaatii elämäntavan muutosta. Se vaatii laajamittaista energiankäytön vähentämistä ja tehostamista. Se vaatii vähemmän kulutusta ja järkevämpää energian käyttöä. Se vaatii myös teknologian kehittämistä ja uusien energianmuotojen tehostamista. Se vaatii satsauksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nyt olisi korkea aika alkaa suunnitella siirtymistä vähäenergiseen yhteiskuntaan, jonka energiantuotanto perustuu uusiutuviin energianmuotoihin. Meillä on aurinko- ja maalämpöä, tuulivoimaa, vesivoimaa ja biomassaa omasta takaa. Lisäksi tutkimuksella voidaan kehittää aivan uusia uusiutuvia ja ympäristöystävällisiä energiamuotoja ja tapoja säästää energiaa. Mainittakoon myös, että hajautettu uusiutuva energiantuotanto työllistää paljon enemmän kuin pääasiassa siirtotyövoimalla rakennettava ydinvoima.

Muualla suunnitellaan ydinvoiman vaiheittaista alasajoa ja ollaan satsaamassa voimallisesti uuiutuvaan energiantuotantoon. Ruotsin Piittimeen ollaan esimerkiksi rakentamassa Olkiluoto 3. kapasiteetin kokoista tuulivoimapuistoa. Suomi taas tarttuu epätoivoisesti auttamattomasti vanhentuneeseen ydinvoimaan. Eikä tämä ole valitettavasti tsoukki.

Lisää graffiteja!

Tein allaolevan valtuustoaloitteen Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.8.:

Aloite graffititaiteen ja -harrastuksen edistämiseksi Oulussa

Graffitikulttuuri on vakiintunut osa nuoriso- ja alakulttuuria. Graffitien maalaus on useiden nuorten ja vähän varttuneempienkin harrastus, keino itseilmaisuun ja tapa viettää aikaa. Usein graffitit maalataan laittomiin paikkoihin ja niiden puhdistamiseen käytetään vuosittain suuret summat. Laillisia paikkoja graffitien maalaukseen ei Oulussa ole, joten tämä sinällään aivan hyvä harrastus ajaa laittomaan maalaamiseen.

Oulun tulisikin taata laillinen paikka graffitiharrastuksen toteuttamiseen. Kaupunki voisi osoittaa vapaasti kaupunkilaisten käytössä olevan paikan, jonka puitteissa ihmiset voivat itsenäisesti luoda taidetta ja ilmaista itseään. Tälläinen paikka voisi olla esimerkiksi jokin julkisella paikalla oleva pitkä aita, seinä tai meluvalli. Myös jokin iso sisätila olisi mahdollinen, esimerkiksi jokin käytöstä poistettu hallitila. Paikan olisi hyvä sijaita jollain julkisella paikallaa, jotta myös ohikulkijat voisivat nauttia elävästä kaupunkikulttuurista ja taiteesta.

Oulun kaupunki voi ottaa mallia esimerkiksi Rovaniemen kaupungista, joka on perustanut tälläisen julkisen graffitiaidan kaupunkikeskustan tuntumaan. Graffittiaita on ollut kovassa käytössä ja hyvin suosittu. Aita luo kuvaa elävästä ja nuorekkaasta kaupungista, joka on nuoriso- ja kulttuurimyönteinen. Kaupunkilaiset suhtautuvat aitaan pääosin myönteisesti ja tutkivat mielenkiinnolla alati muuttuvaa elävää kaupunkitaidetta, jota aitaan jatkuvasti maalataan. Graffititiloja järjestäessä kaupungin tulisikin tutkia muiden kaupunkien esimerkkejä ja ottaa mallia toimivista ratkaisuista.

Kaupungille ei tule juuri kustannuksia paikan takaamisesta ja ylläpitämisestä. Paikkaa ei tarvitse sen kummemmin valvoa eikä ylläpitää, sillä ideana on juuri se, että paikka on kaupunkilaisten vapaassa käytössä.

Oulun Energia on maalauttanut sähkökaappejaan tilausgraffititaiteella. Kaupunkilaiset ovat ottaneet maalatut muuntajakaapit erittäin hyvin vastaan. Kaupunki voisi laajentaa tätä toimintaa ja maalauttaa myös muita kohteita ympäri kaupunkia. Esimerkiksi vanhat alikulut olisi hyvä maalauttaa kaupunkilaisten silmäiniloksi. Työn voisi antaa esimerkiksi taidekoululle tai jollekkin taideryhmälle. Maalauttamisesta ei tulisi kaupungille juurikaan kustannuksia, mutta sen kaupunkikuvaa kohentava vaikutus olisi huomattava. Maalaamiseen sopivaa harmaata betonipintaa kaupungista varmasti löytyy.

Esitänkin, että
1.Oulun kaupunki osoittaa paikan vapaan graffititaiteen harjoittamiseen tukemaan nuorten taideharrastusta ja profiloituakseen kulttuuri- ja nuorisomyönteisenä kaupunkina.
2.Kaupunki tilaa graffititaidetta sopiviin paikkoihin kaupunkikuvan parantamiseksi ja elävöittämiseksi.

Hanna Sarkkinen, Vasemmistoliitto

Junaliikenne on todellinen vaihtoehto

Tämän päivän Kalevassakin julkaistu mielipiteeni ratahankkeista:


Mediassa on viime päivinä kohistu ja kannettu huolta Etelä-Suomen lentoyhteyksien säilyttämisen puolesta. Valtiotakin on huudettu apuun tukemaan kannattamattomia lentoyhteyksiä esimerkiksi Helsingin ja Porin välillä. Kohun alle on unohtunut ikuisuusprojektilta vaikuttava Seinäjoki-Oulu kaksoisraiteen rakentamisen viipyminen.

Kaksoisraiteesta on puhuttu jo vuosia ja lähes kaikki puolueet ovat vuorollaan vakuutelleet tahtoaan hankkeen toteuttamiseen. Kuitenkin jo radan peruskunnossapito on häpeättömästi laiminlyöty. Seinäjoki - Oulu -ratavälin peruskorjauksen vuosien laiminlyönti on johtamassa vinoutumaan koko Pohjois-Suomen liikennejärjestelmässä. Esimerkiksi viime talvena Ouluun tulleet junat olivat liki poikkeuksetta myöhässä, pääsyynä tähän olivat ratavälin routavauriot.

Radan huonosta kunnosta ja kaksoisraiteen viipymisestä ei ole kuitenkaan syyttäminen VR Rata OY:tä, joka kamppailee riittämättömän budjetin ja kovien vaatimusten paineessa. Ratayhteydet ovat mitä keskeisin osa liikennepolitiikkaa, joka on kulloinkin istuvan hallituksen harteilla. Nykyhallitus on varannut 90 miljoonaa maksavaan rataremonttiin vain 5 miljoonaa euroa, vaikka kyseessä on Suomen tärkein liikenneväylähanke.

Samaan aikaan henkilöliikenteen junalippujen hinta lähentelee taivasta menopaluun maksaessa 150 euroa välillä Oulu-Helsinki. Kun Finncomm Airlines tekee omia uudelleenjärjestelyjään ja aloittaa lennot Oulusta Helsinkiin, alkaa kyseisen reitin lentoliikenteessä kaikkien aikojen hintadumppaus. On täysin järjetöntä, että pian lentolippujen hinnat saattavat alittaa junamatkan hinnan.

Epäekologisen kotimaan lentelyn muodostuminen edullisemmaksi kuin junamatkustaminen johtaa vääjäämättä junaliikenteen suosion romahtamiseen henkilöliikenteessä. Tällaista kehitystä ei yksinkertaisesti saa tapahtua, jos Suomessa edes yritetään osallistua ilmastomuutoksen pysäyttämiseen. Kansainvälisesti tarkasteltuna lentoliikenteen tuottamat hiilidioksidipäästöt uhkaavat kaksinkertaistua vuoteen 2025 mennessä lentomäärien kasvaessa. Junaliikenteestä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat monin verroin pienemmät kuin lentoliikenteen.

Tämän hetkiselle järjettömälle liikennepoliittiselle kehitykselle on olemassa vaihtoehtoja. Pohjois-Suomen osalta se on Seinäjoki-Oulu -ratavälin peruskorjauksen ja kaksoisraiteen rakentamisen kiirehtiminen ja henkilöliikenteen matkalippuihin suunnattava valtiontuki. Rataverkon kunnossapito ja yhteyksien nopeutuminen on elinehto myös toimivalle rahtiliikenteelle. Tulevaisuudessa koko matkalle Oulusta Helsinkiin on pyrittävä 220 kilometrin tuntinopeuteen, jolloin junaliikenne olisi aito haastaja lentokoneelle myös ajan puitteissa. Kaksoisraide tulisi siis saada koko ratavälille Tampere-Oulu. Ilmastopaholainen lentoliikenne sen sijaan ei valtion tekohengitystä kaipaa.

Lasku kuuluu pankeille, ei Kreikan köyhille

Poliittinen keskustelu on viime viikkojen aikana keskittynyt Kreikalle myönnettävään tukipakettiin. Jopa iltapäivälehdet ovat täyttäneet sivujaan näillä talouspoliittisilla kysymyksillä.

Mediassa on ollut paljon repostelua siitä, kuinka Kreikassa ihmiset eläisivät kuin pellossa. On puhuttu metsureiden ulkotyölisistä ja siitä, kuinka valtion työntekijöille on maksettu 14 kuukauden palkat vuodessa. Samaan aikaan ei möykätty siitä, että esimerkiksi 1300 euroa keskimäärin kuussa tienanneiden virkamiehien palkkoja lasketaan 300 eurolla kuussa. Kun Ateenassa yksiöstäkin joutuu maksamaan juurikin 300 euron kuukausivuokraa, ei aiemmillakaan liksoilla kovin suuriin tuhlauksiin ole syyllistytty.

Oikeat syylliset talouskatastrofiin eivät ole kreikkalaiset virkamiehet, sairaanhoitajat, poliisit tai matkamuistokauppiaat. Vain toissijaisesti syyllisiä ovat edes kreikkalaiset poliitikot, jotka ovat vääristelleet ja käännelleet maan taloustilastoja jatkuvasti liian positiiviseen suuntaan. Oikeita roistoja tässä kreikkalaisessa tragediassa ovat suurpankit, jotka ovat käyttäneet varattoman ja epätoivoisen maan ahdinkoa hyväksi myöntäen tälle törkykorkoisia lainoja.

Nykymallisen markkinatalouden eräs vaiettu sääntö näyttää olevan se, että voitot on yksityistettävä, mutta tappiot kansallistettava. Tästä pelisäännöstä pankkiirit ovat harvinaisen tietoisia. Pankit ottavat valtavia riskejä pikavoittojen toivossa tietäessään valtioiden rientävän hädän tullen apuun. Mutta asiaan on löydettävissä ratkaisu. Jos EU:ta ja Suomea johtaisivat järki-ihmiset, niin ne eivät olisi ottaneet tätä ristiä kannettavakseen vaan vastuuttaneet oikeat syylliset. Pankkien on kannettava vastuu ja ylikansallisesti velkoja on järjesteltävä uudelleen. Pankkisysteemi on uudistettava niin, etteivät pankkiirit pääse hyötymään kansalaisten ahdingosta. Lainanantajien saamisista on leikattava osa pois ja koroille on asetettava katto. Ahneudelle on laitettava konkreettiset rajat.

Tämän kriisin uhri on Kreikan kansa, joka on nyt joutumassa maksajan paikalle dramaattisella tavalla. Ja oikea syypää on pankkijärjestelmä, joka näyttää pääsevän kuin koira veräjästä. Finanssikriisien ei saa antaa toistua, vaan niille on luotava riittävä sääntelyjärjestelmä. Muuten samat virheet toistuvat yhä uudelleen, vuodesta vuoteen ja laskuista tulee vain rankempia. Pankkien ahneudelle on laitettava päätepiste ja tähän esimerkiksi EU kyllä kykenee niin halutessaan.

Mallia voi halutessaan hakea vaikka Brasiliasta, jossa pankinjohtajat ja muut suuret pamput ovat henkilökohtaisella omaisuudella vastuussa tappioista. Ja silti talous toimii, Brasilia on ollut viime aikoina suurimpia nousijoita ilman pankkikriisejä. Myös kasinokapitalismin kotimaassa USA:ssa on käynnistetty laajat tutkimukset pankkien toiminnasta.

Tärkeintä on se, että finanssijärjestelmä laitetaan kaikkialla uuteen uskoon. Enää ei ole varaa holtittomuuksiin, vaan tarvitaan globaalia sääntelyä ja talouden demokraattista kontrollointia.

Jokainen on vähän homo

Paavi on taas kerran tullut ulos kaapista ihanien mielipiteidensä kanssa. Tällä kertaa kaiken maanpäällisen pahan alkuna ja juurena ovat homot. Myös abortti on yksi maailman suurimpia saatanoita. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010051511672979_ul.shtml
Ihmisrotua on paavin mukaan suojeltava sukupuolirajat hämärtävältä itsetuholta, jota homous paavin mukaan edustaa.

Paavin mielestä samaa sukupuolta olevien välinen rakkaus ja seksi on siis yksi maailman suurimmista uhista. Myös ei-toivottujen raskauksien keskeytys tilanteessa kuin tilanteessa on paavin mukaan synneistä suurin. Sen sijaan niin suureksi uhaksi paavi ei näe maapallon ylikansoitusta tai hiv:tä -ongelmia, jotka leviävät paavin propagoidessa raskaudenehkäisyä vastaan. Paavi ei myöskään näe ongelmana katolisen kirkon piirissä rehottavaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Paavi arvottaa raskauden keskeytyksen ja samaa sukupuolta olevien rakkauden sellaisten ongelmien kuin ilmastomuutoksen, vesikriisin, sotien tai nälänhädän edelle. Todella humaania paavilta.

Paavi ja katolinen kirkko vaikuttavat arvottavan syntymättömien edun ja 2000 vuotta sitten kirjoitettujen tekstien käskyt nykyisten ja tulevien sukupolvien elämän ja hyvinvoinnin edelle. Käsittääkseni kristinuskon pääsanoma on lähimmäisen rakkaus. Paavin sanoma on mielestäni vihan lietsontaa kansanryhmää vastaa, ei rakkautta ihmisyyttä kohtaan.

Yleensä homoja ja homoutta pelkäävät eniten ihmiset, jotka ovat epävarmoja omasta seksuaalisuudestaan. Paavin olisi hyvä muistaa Jukka Takaloa lainaten, että jokainen on vähän homo.

Tää on kaikille äideille

Loost Koos -Kiitos äiti

Pateniemessä eläkeläisille pitämäni äitienpäiväpuhe:

Äitienpäivän vietto on peräisin Yhdysvalloista. Kun Anna Jarvis nimisen henkilön äiti kuoli ja se sai hänet ajattelemaan, ettei yhteiskunta huomioi tarpeeksi äitien tekemää yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. Äitienpäivää alettiin viettämään hänen ehdotuksestaan vuonna 1907 ja vuonna 1914 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti äitienpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi. Suomessa äitienpäivää ryhdyttiin viettämään vuonna 1918 ja vuonna 1947 siitä tehtiin virallinen liputuspäivä.

Äitienpäivän vieton varhaishistoria ulottuu kuitenkin jo antiikin kreikkaan, jossa äidit olivat yksi palvonnan kohde. Myös antiikin roomalaiset juhlistivat äitejään antamalla näille lahjoja tiettynä päivänä vuodessa. Keskiajan Euroopassa äitejä kunnioitettiin Neitsyt Marian juhlapäivänä, jolloin lapsilla oli tapana kerätä äideilleen kukkia.

Äitien merkitys on siis huomattu jo varhain. Äitienpäivä on vain yksi päivä vuodessa, mutta se on hyvä muistutus äitien valtavasta merkityksestä ihmiselämälle ja yhteiskunnalle. En itse ole äiti, enkä voi tietää miltä tuntuu olla äiti, mutta voin kuvailla äitiyden valtavaa merkitystä sekä minulle että koko maailmalle.

Äidit pyörittävät maailmaa. Ilman äitejä ei olisi elämää eikä mikään toimisi. Äitien valtava merkitys yhteiskunnalle selviää konkreettisesti tarkasteltaessa yhteiskuntien kehitystä. Paras keino nostaa maan sivistyksen tasoa ja hyvinvointia on kouluttaa naisia, eli äitejä. Koulutetut ja valveutuneet äidit kasvattavat terveempiä ja viisaampia lapsia ja välittävät näille tietämyksensä. Koulutetut äidit osaavat myös arvostaa lastensa koulutusta. Suomen hyvinvoinnista onkin pitkälti kiittäminen naisia ja heidän korkeaa koulutustasoaan, joka vaikuttaa positiivisesti koko yhteiskuntaan. Myös Suomen matalasta lapsikuolleisuudesta on myös terveydenhuollon lisäksi kiittäminen äitien hyvää koulutustasoa.

Äidit tekevät valtavat määrät ilmaista työtä lastensa, perheittensä ja yhteiskunnan hyväksi joka ikinen päivä. Pyyteettömästi he pyykkäävät, tiskaavat, käyvät kaupassa, kuulustelevat läksyjä, petaavat sänkyjä ja laittavat ruokaa joka ikinen päivä, ja yleensä vielä oman työpäivänsä jälkeen. Suomessa on äitien asema onneksi parantanut yhteiskunnan ja ajattelun modernisoituessa kun miehetkin osallistuvat jo useissa kotitalouksissa lastenkasvatukseen ja kodinhoitoon. Silti päävastuu kodinhoidosta ja lastenkasvatuksesta on yhä äideille. He ovat totisesti päivänsä ansainneet.

Äitiys on valtava vallankäytön paikka. Äiti on lähes jokaisen ihmiselämän yksi tärkeimmistä ihmisistä. Äidit välittävät lapsilleen kokemuksiaan, näkemyksiään ja tietojaan. Äiti on lastensa idoli ja rakkauden kohde. Hyvä äitisuhde on lapsen tasapainoisen tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävä asia. Siksi äitiyttä ja äitien jaksamista tulee tukea myös yhteisön ja yhteiskunnan voimin sillä panostus äitiyteen on panostusta tulevaisuuteen.

Äitiys on varmasti palkitsevaa, mutta myös raskasta ja pelottavaa. On varmasti hienoa nähdä lapsensa kasvavan ja kehittyvän, mutta samalla seuraa koko ajan huoli lapsen hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Äitiys ei ole vain ruusunpunaista pumpulia vaan siihen liittyy myös negatiivisia tunteita ja pelkoja. Äitiyteen liittyvistä synkemmistäkin puolista ja ongelmista on kyettävä puhumaan avoimesti, jotteivat äidit jää yksin ongelmiensa kanssa ja luule olevansa ainoita joilla on ongelmia. Valitettavan monet äidit ovat yksin ongelmiensa kanssa kun läheisiä ihmisiä ei ole tai he asuvat kaukana.

Kaikilla ei kuitenkaan ole äitiä tai muuta välittävää aikuista elämässään. Myös heitä on hyvä muistaa äitienpäivänä. Äitiys on myös muutoksessa kun perhemuodot muuttuvat ja traditionaalinen ydinperhe alkaa olla miltei poikkeus. Tärkeintä ei olekaan lapsen biologinen suhde huoltajiinsa tai heidän sukupuolensa, tärkeintä on että kaikilla lapsilla olisi ympärillään välittäviä aikuisia. Kaikki lapset ansaitsevan sen.

En ole vielä puhunut mummoista. Isoäiditkin ovat toki jonkun äitejä, mutta mummoudessa on myös jotain erikoista –ainutlaatuista. Isoäidit omaavat valtavaa elämänviisautta ja kokemusta. Heitä kuuntelemalla voi oppia mahtavia elämänviisauksia. Isoäideillä on usein iso rooli myös lastenlastensa hoidossa ja kasvatuksessa, monessa perheessä isovanhempien tuki ja apu on korvaamatonta. Äitienpäivänä on siis myös syytä juhlistaa isoäitejä ja heidän tekemänsä työn merkitystä.

Minulle itselleni äitienpäivä on aina ollut mieluisa päivä. Se on päivä, jolloin voi aidosti ja rehellisesti pysähtyä kiittämään äitiä ja mummoa heidän minun ja veljieni eteen tekemästä työstä ja tarjoamasta rakkaudesta. Tänään koko perhe pakkautuu taas autoon ja suunnistaa mummolaan äitienpäivän viettoon.

Äiti merkitsee minulle näin 22-vuotiaana edelleen paljon. Hän on kasvattanut minut ja veljeni työssäkäyvänä yksinhuoltajana. Välillä on rahasta ja resursseista ollut pulaa, mutta yhdessä olemme selvinneet vaikeistakin ajoista huumorin ja ymmärryksen avulla. Äiti on tehnyt valtavasti töitä meidän eteemme ja pahimpina nuoruusvuosinamme viettänyt varmasti paljon myös unettomia öitä huolehtien tulevaisuudestamme.

Minulla on ainutlaatuinen ja tasaveroinen suhde äitiini. Nykyään hän on ensisijaisesti minulle ystävä ja keskustelukumppani. Äitiys onkin siitä erikoinen asia, että se on aina erilainen ja muuttuu kokoajan. Äiti pitää huolta lapsistaan kun he ovat pieniä, mutta jossain vaiheessa jokainen lapsi irtautuu äidistään ja suhde muuttuu enemmän kahden tasa-arvoisen aikuisen suhteeksi. Lopulta tulee yleensä aika, jolloin lapset alkavat pitää huolta äidistä. Nämä äitiyden murroskohdat ovat joskus vaikeita ja raskaitakin. On kuitenkin muistettava, että ne ovat luonnollinen osa ihmiselämää.

Kun pääsimme suhteessamme tasavertaisten aikuisten suhteen tasolle, ymmärsin, että äiti on muutakin kuin äiti. Hän on ihminen, jolla on omat halunsa, mielipiteensä ja tarpeensa. Lapsena tuntuu, että äiti on vain äiti ja olemassa vain lapsia varten. Oli mullistavaa oppia tuntemaan paremmin tämä ihminen äitiyden verhon takana. Olisikin tärkeätä muistaa, että äidit ovat inhimillisiä ihmisiä. Heitä ei voi typistää vain äidin rooliin, vaikka äitiys varmastikin on yksi vavisuttavammista kokemuksia elämässä.

Haluaisin sanoa muutaman sanan myös isoäideistäni. Isäni äiti oli orpo huutolaistyttö. Hän kasvatti kahdeksan lasta pienessä mökissä. Elämää leimasi puute ja sairaus. Kuitenkin hän kasvatti monta ihanaa ja kunnollista lasta. Hän oli hyvin vaatimaton ihminen joka ajatteli aina ensin muita ihmisiä. Mummo nukkui pois pitkän elämän jälkeen kymmenen vuotta sitten.

Toinen isoäitini elää yhä. Hän on tehnyt elämäntyönsä maatalon emäntänä ja kasvattanut kaksi lasta. Hän on erittäin fiksu ihminen, mutta valitettavasti hän ei köyhän talon tyttönä ikinä päässyt opiskelemaan. Hän on suvun matriarkka, hiljainen puurtaja jonka vaatimattoman olemuksen takana asuu vahva ja älykäs nainen. Edelleen hän on lastensa ja lastenlastensa tuki ja turva. Kunnioitan valtavasti hänen älyään, hyvyyttään ja työtä meidän puolestamme.

Haluan kiittää isoäitejäni ja kaikkia heidän aikalaisiaan kaikesta kovasta työstä minkä he ovat lastensa ja tulevaisuuden eteen tehneet. Heidän sukupolvenne on mahdollistanut sen, että minun sukupolveni on saanut nauttia maksuttomasta koulutuksesta, hyvinvointipalveluista ja turvallisesta yhteiskunnasta.

Nyt on meidän vuoromme pitää huolta siitä, että vanhemmat sukupolvet saavat ansaitsemansa arvokkaan vanhuuden ja, että myös tulevat sukupolvet saavat nauttia terveestä ja turvallisesta yhteiskunnasta ja luonnosta. He ovat sen ansainneet ja me olemme sen heille velkaa.

Kiitos kaikki äidit, te luotte ja ylläpidätte elämää ja rakkautta.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille, naisille ja lapsille. Erityisen hyvää äitienpäivää toivotan äidilleni ja mummolleni.

Hyvästi kielimiehet

Poimintoja Oulun yliopiston Kielikeskuksen nettisivuilta:

”Italian kielen kursseja ei tarjota kielikeskuksessa lukuvuonna 2010-2011.”
”Espanjan kielen kursseja ei tarjota kielikeskuksessa lukuvuonna 2010-2011.”
”Kielikeskuksessa ei tarjota ranskan kielen alkeiskursseja lukuvuonna 2010-2011.”

Poimintoja yliopiston uudesta strategiasta:

”Kansainvälisyys on yliopiston koko toiminnan läpäisevä näkökulma.”
”Yliopisto vuonna 2020 kansallisesti ja kansainvälisesti verkottunut”
”Kansainvälisyyden lisääminen nähdään kaikkia toimia läpileikkaavana asiana.
Strategisesti merkittäviä kansainvälisiä kumppanuuksia vahvistetaan ja kansainvälistä yhteistyötä ja liikkuvuutta lisätään. ”

Olin ajatellut jatkaa ensi vuonna ranskan kielen alkeisopintojani. Suunnittelin hakeutuvani vaihtoon johonkin ranskankieliseen maahan, ja tunnetusti ranskankielisessä maailmassa ei kovinkaan hyvin pärjää englannilla. Pääkoppani perällä vaikuttaa myös ajatus tulevaisuuden työurasta Brysselissä, jossa ranskan kielen hallinta on miltei elinehto. Tiesittekö muuten, että ranskaa äidinkielenään puhuvia on 110 miljoonaa ja toisena kielenään sitä puhuu 400 miljoonaa ihmistä?

Sain niskaani kylmän suihkun vieraillessani kielikeskuksen nettisivuilla. Sain lukea, ettei ranskan, eikä muidenkaan vapaaehtoisten, kielten kursseja järjestetä ensi lukuvuonna. Kielikeskus on joutunut maalitauluksi yliopiston keväisissä säästötalkoissa ja tulokset ovat nyt nähtävissä kielikeskuksen nettisivuilla.

Yliopiston strategiassa kansainvälistyminen on yksi läpileikkaava tavoite. Yliopiston tavoitteena on kansainvälistyä sekä opiskelijoiden että henkilökunnan osalta. Yliopiston päätös säästää kielten opetuksesta on räikeässä ristiriidassa sen strategisten tavoitteiden kanssa. Miten opiskelijat ja henkilökunta voivat lähteä ulkomaille ilman laaja-alaista kielitaitoa? Vain harvoissa maailman yliopistoissa voi todellisuudessa toimia kunnolla pelkällä englannin kielellä. Myös yliopiston kyky houkutella ulkomaisia osaajia heikkenee huomattavasti kun yliopistolla on mahdollisuus jatkossa kommunikoida vain englannilla muiden kielten taidon hitaasti hiipuessa. Kuinka yliopisto pystyy myöskään tulevaisuudessa houkuttelemaan hyviä kotimaisia opiskelijoita, joille monille laaja kielivalikoima on tärkeä kriteeri opiskelupaikkaa valitessa?

Kieliopinnoissa säästäminen on kaikista huonointa säästämistä eikä tue yliopiston strategiaa. Yliopisto on valinnut säästökohteekseen asian, joka vaikuttaa lähes kaikkien opiskelijoiden arkipäivään. Järkevämpää säästämistä on kohdistaa toimet sellaisiin kohteisiin, jotka vaikuttavat vain pienen opiskelijajoukon elämään. Nyt säästön tuntevat nahoissaan lähes kaikki opiskelijat.

Kielikeskuksen alasajon korvaamiseksi ollaan virittelemässä yhteistyötä maksullisten opetuksen tarjoajien kanssa. Eli jatkossa kieliä saavat iltaisin opiskella ne, joilla on siihen rahaa ja töiltään aikaa. Eikö tämä ole juuri sitä paljon puhuttua opintojen maksullisuutta?

Vaikuttaa siltä, että Oulun yliopisto on autonomisessa rahoituspulassaan tehnyt virheen, jota se tulee vielä katumaan.

Vappupuhe

Vappu on perinteinen työväen, opiskelijoiden ja kevään juhla. Elämän ja ihmisten juhla. Vappuna on jo pitkään ollut tapana kerääntyä yhteen juhlimaan kevään tuloa, viihtymään yhdessä sekä puhumaan politiikkaa. Viime vuosikymmeninä vappu on epäpolitisoitunut ja muuttunut yhä enemmän yleiseksi kevään karnevaaliksi.

Tämä on harmi, sillä vappu on erinomainen ajankohta nostaa esille epäkohtia ja tuoda näkyville ihmisten ääntä ja joukkovoimaa. Erityisesti nyt, suurten kriisien ja muutosten aikana olisi tärkeää tehdä näkyväksi ihmisten ajatuksia nykyisestä maailmanmenosta.

Viime aikojen uutiset ovat olleet kuin pahasta unesta. Työntekijät ovat joutuneet puolustusasemiin hallituksen ja työnantajaosapuolen vilautellessa perusihmisoikeuden -lakko-oikeuden, rajoittamista. Keskustelu käy kuumana myös työurien pidentämisestä, joka haluttaisiin tehdä näyttämällä keppiä työntekijöille ja opiskelijoille.
Opiskelijoille viime aikojen uutiset ovat olleet kylmää hikeä nostattavia. Lukukausimaksuilla ja lainanotolla opiskelijoita haluttaisiin kepittää valmistumaan nopeammin.
Uuden yliopistolain lupaama lisäautonomia näyttää tarkoittavan vapautta rahoituksen puutteessa supistaa toimintaa. Oulun yliopisto on autonomisessa rahoituspulassaan tehnyt päätöksen Kajaanin opettajankoulutuksen lakkauttamisesta ja suunnitellut kielikeskuksen alasajoa.

Myös kolmas vapun juhlakalu eli kevät voi huonosti.
Ihmiskunta ajaa itseään ja maapalloa kohti synkkää ydintalvea kun ympäristökatastrofia ja ilmastonmuutosta ei oteta tosissaan. Saamme jatkuvasti lukea uusista ympäristötuhoista ja maiden lipeämisestä päästövähennystavoitteistaan.
Ympäristö ja maapallon tulevaisuus ollaan valmiita uhraamaan talouskasvulle ja suuryritysten voitontavoittelulle.

Peli kovenee. Historia tuntuu kiihtyvän ja muutoksia tapahtuu yhä kovenevalla aikataululla. Ihmiset ja luonto ovat altavastaajan asemassa pääomapiirien tiukentaessa otettaan.

Kovenevassa meiningissä työläiset ja köyhät kääntyvät toisiaan vastaan vaikka yhteinen vihollinen on jossain ihan muualla.
Mieleeni tulee vanha demokraattisen nuorisoliiton juliste, jossa porvari potkaisee työläistä, joka sitten suuntaan vihansa ulkomaalaisia kohtaan. Monimutkaisista yhteiskunnallisista ongelmista syytetään yksinkertaistaen maahanmuuttajia. Rasismi on helppoa, keskustelu ja todellinen analyysi vaikeampaa.
Porvari nauraa partaansa myös kun ammattialat nahistelevat keskenään ja arvostelevat toistensa työtaisteluita. Solidaarisuus näyttää unohtuvan kun ajatellaan, että toisten hyvät työehdot ovat jotenkin meiltä pois.
Taloudellisten ongelmien aikana nostaa myös päätään ajattelu, ettei meillä ole juuri nyt varaa ottaa ympäristöasioita huomioon. Tosiasiassa meillä ei ole varaa olla ottamatta niitä huomioon.

En kuitenkaan suosittele luovuttamista tai puolustusasemiin kaivautumista.
Meidän tulee edelleen taistella yhdessä yhteisten etujen puolesta, sillä ihmiset Suomessa ja maailmalla eivät ole koskaan saavuttaneet mitään ilman yhteistä kamppailua. Joukoissa on edelleenkin voimaa.



Tarvitaan uudenlaisia organisoitumisen muotoja ja käytäntöjä, sekä avointa keskustelua ja yhteistyötä. Vanhat järjestäytymisen muodot eivät välttämättä enää vastaa nykyisiin yhteiskunnan ja työelämän vaatimuksiin, joten on kehiteltävä uusia yhteenliittymisen ja taistelun keinoja. Tarvitaan uutta globaalia solidaarisuutta ja yhteistyötä, sillä pääoma ei välitä rajoista eikä pitäisi työläistenkään välittää.

Yhteiskunnallisen keskustelun avaimet ovat tällä hetkellä porvarillisella leirillä. Ihmisten ja ympäristön ääni ei kuulu voimakkaiden määritellessä keskustelun aiheet ja tavat. Vasemmiston ja työväen on kyseenalaistettava valitseva oikeistolainen puheenparsi, jossa sellaisilla sanoilla kuin suomen kilpailukyky ja talouskasvu häivytetään luokka- ja eturistiriitoja. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi.
Nyt vastakkainasettelu pyritään rakentamaan tavallisten ihmisten välille, vaikka meneillään on historian mittakaavassa ennennäkemätön varallisuuden kasaantuminen ja uusjako sekä yhäti kiihtyvä luonnonvarojen riisto. On meidän tehtävämme tehdä tämä kehitys näkyväksi ja todelliset vastakkainasettelut tunnetuiksi.

On rohkeasti kyseenalaistettava vallitsevaa järjestystä, puolustettava ja vaadittava oikeuksiamme sekä nostettava keskusteluun uusia avauksia kuten hyvinvoinnin mittaamisen uudelleen määrittely ja talouskasvuimperatiivin kyseenalaistaminen, minimipalkka, työn jakaminen, suora demokratia, kulutuksen vähentäminen, perustulo ja radikaali ympäristöreformi. On otettava keskustelu haltuun ja määriteltävä uudelleen kehityksen suunta ja lähtökohdat. Lähtökohtana vaatimuksille on oltava ihmisten todellinen hyvinvointi luonnon kestokyvyn puitteissa.
Rahanvallan ajan lopettaminen ja ihmistenvallan ajan alku.
Yhdessä me voimme ja yhdessä me pystymme. Jos haluamme.

Hyvää vappua.

Yritykset eivät tuota palveluja hyvää hyvyyttään

Elinkeinoelämän Keskusliitto lobbaa vahvasti ympäri Suomea yksityisiä palveluja julkiseen palvelutuotantoon. EK näkee, että tulevaisuuden haasteet edellyttävät
yksityisten yritysten ja julkisen vallan yhteistyötä. EK myös näkee kuntaliitosten tarjoavat mittakaavaedut houkuttelevana mahdollisuutena. Vuoden 2013 alussa muodostuva uusi Oulun kaupunki laajoine palvelualueineen on houkutteleva kohde suurille yksityisille palveluntuottajille. Tärkeimpinä yksityistämisen mahdollisuuksia tarjoavina kunnallisina aloina EK:n johtaja Jukka Ahtela näkee sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutuspalvelut. Myös muun muassa teknisellä puolella ja vesihuollossa nähdään mahdollisuuksia yksityistämiseen.

Toisin kuin EK väittää, koko kansakunta ei hyödy kunnallisten palveluiden yksityistämisestä. Yksityistämisestä hyötyvät ensisijaisesti palveluja tuottavat yritykset, jotka ovat usein suuria monikansallisia yhtiöitä.

Useissa viime aikoina julkaistuissa tutkimuksissa on todettu, että yksityistetyt kunnalliset palvelut tulevat kuntalaisille omaa palvelutuotantoa kalliimmaksi ja palveluiden määrä ja laatu heikkenee. Kansaneläkelaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan yksityiset palveluntuottajat hoitavat lääkäripalveluiden ulkoistamistilanteissa jopa 40 prosenttia vähemmän toiminnoista kuin kunnan oma terveyskeskus.

Kuntalaisten tasa-arvo heikkenee, kun pienituloiset jatkavat heikentyvien kunnallisten palveluiden käyttämistä rikkaimpien siirtyessä käyttämään osittain julkisin varoin kustannettuja yksityisiä palveluja. Palveluseteleitä käytetään tähän. Esimerkiksi vanhustenhoivassa yksityiset yritykset kuorivat kermat päältä ja
ottavat varakkaat ja helposti hoidettavat vanhukset asiakkaikseen. Kunnalliset palvelut taas hoitavat haastavaa hoivaa tarvitsevat ihmiset rapautuen samalla rahoituspohjan kaventuessa.

Tämä kaikki onkin aivan johdonmukaista, sillä yritykset eivät tuota palveluja hyvää hyvyyttään. Yritykset toimivat kunnallisessa palvelutuotannossa samalla logiikalla kuin muussakin yritystoiminnassa, eli voittoja maksimoiden. Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Tavoitteena ei siis ole tuottaa laadukkaita palveluja tai parantaa kuntalaisten hyvinvointia. Yksityistettyjen palveluiden kustannukset ja osakkeenomistajien ja yritysjohtajien välistä vetämät voitot ovat joko verorahoja tai kuntalaisten maksamia palvelumaksuja.

Omassa palvelutuotannossa voidaan palvelut tuottaa omakustannehintaan, kun välissä ei ole ketään vetämässä voittoja. Ei ole olemassa myöskään mitään syytä sille, miksei oma palvelutuotanto voi olla yhtä tehokasta kuin yksityinenkin. Julkisessa tuotannossa palvelutuotanto on myös demokraattisessa kontrollissa, edustuksellisen kunnallisen päätöksenteon kautta.

Oulun kaupunginvaltuusto käsitteli Ritaharjun monitoimitalon tukipalveluiden kilpailuttamista 26.4., mutta päätti jättää asian pöydälle. Asia tulee uudelleen käsittelyyn touko- tai kesäkuun aikana. Ritaharju on vain yksi palvelupiste, mutta esitys päänavauksesta kilpailuttamiselle on merkittävä askel kohti julkisen palvelutuotannon alasajoa. Oulun kaupungin omistajapolitiikka 2020 -virkamiesluonnoksessa on myös kammottavia linjauksia kaupungin toiminnan yhtiöittämisestä ja oman toiminnan alasajosta. Luonnoksessa mm. linjataan, että Sivakan pitäisi tulevaisuudessa keskittyä vain sosiaaliseen asuntotuotantoon. Tämä tarkoittaisi suurimman osan kaupungin vuokratalojen, joissa tuhannet oululaiset asuvat, myymistä yksityisille. Tämä johtaisi vuokratason nousuun ja mahdollisiin joukkohäätöihin.

Kunnallisten palveluiden laadusta, tasa-arvoisuudesta ja kustannuksista välittävien
kansalaisten tulisi olla erittäin huolestuneita julkisten kunnallisten palveluiden yksityistämisestä, joka varmasti tulee johtamaan kunnallisten palveluiden heikkenemiseen ja ihmisten eriarvoistumiseen.

Elämäni bloggaajana

Päätin näin lähestyvän vapun kunniaksi alkaa vihdoin bloggaamaan. Minulla on ollut jo pidemmän aikaan mielessä oman poliittisen blogin perustaminen, mutta se aina jäänyt "kiireellisempien" asioiden jalkoihin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ajatuksena olisi kommentoida mieltäni askarruttavia aiheita, lähinnä politiikan saralta. Olen aktiivisesti mukana Oulun kunnallispolitiikassa sekä opiskelijapolitiikassa, joten kommenttia voi odottaa ainakin niiltä saroilta. Lisäksi seuraan aktiivisesti valtakunnan politiikkaa sekä maailman tapahtumia ylipäätään. Aihealueista eniten kiinnostavat talouspolitiikka, ympäristö, työllisyys ja toimeentulo sekä koulutuspoliittiset asiat. Välillä tulee varmaan kirjoitettua myös henkilökohtaisista asioista, mutta kuten tunnettua: henkilökohtainen on poliittista.

Olen siis avoimen vasemmistolainen toimija. Toimin aktiivisesti Vasemmistoliitossa ja Vasemmistonuorissa, mutta blogissa kirjoittamani asiat edustavat omaa ajatteluani ja kannan niistä yksin vastuun.

Valitsin blogin otsikoksi Ihmisten vallan aika, sillä se kuvastaa hyvin viime aikaisia pohdintojani yhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Talouskasvu ja Suomen kilpailukyky ovat kyseenalaistamattomia mantroja, joita hoetaan yhteen ääneen politiikan oikealla ja vasemmalla laidalla. Yhteiskunta on valjastettu talouskasvun palvelukseen, vaikka lapsikin tajuaa rajattoman kasvun mahdottomuuden rajallisten resurssien maapallolla. Luonnon kestokyky ja ihmisten hyvinvointi ovat toissijaisia asioita, jotka ollaan milloin vain valmiita uhraamaan talouskasvun alttarille.
Tarvitaan siirtymää rahanvallan ajasta ihmisten vallan aikaan. Yhteiskuntaan, jossa on enemmän aikaa ja vähemmän roinaa.
Syventymistä aihepiiriin seuraa myöhemmin...

Toivon kirjoitusten asiallista kommentointia ja kysymyksiä. Asiattomuudet ja henkilökohtaisuudet tulen poistamaan.